Kuvittele: lappilainen kangasmetsä, koivun kylkeä kiipeävä kuusi – toisen varjossa viihtyvä hiljainen puu. Tuoksuttele: rungosta puhkeava pihka, pälvestä hengittävä, heräilevä maa – pohjoisen kiihkeä kevät.

Ja kuuntele, kuinka alkaa hiljainen puu hyräillä, kurotella varjosta kohti ikivaloa – yön läpi loistavaa Lapin aurinkoa.

Näe, kuinka muuttuu tumma, hiljainen kuusi. Nielaisee valon ja koristelee sormensa heleän vihreiksi. Roikottaa tuoksuvia kerkkiään kuin pieniä kevään kynttilöitä.

Huomaa, kuinka varmasti lähestyy poimija puuta. Kairankulkija koreineen ja saappaineen. Pälyilee kankaalle, mittailee maisemaa – kuin Kemijoki on hän kairassa kotonaan. Tietää, mistä poimia ja jättää poimimatta. Taittaa kerkän kerrallaan, nakkaa koriinsa ja varjelee visusti.

Huomaatko, kuinka kuusi nyökkää poimijalle, tervehtii sen aietta ja malttia, paljon mieluummin kuin motoa. Lapin kuusi, metsätalouden mailla, pitkään jo lajitovereitaan vailla, tunnistaa poimijassa tutun sielun. Esi-isät ja -äidit kuiskaavat syvältä maasta, keräilijä on taas Lapin metsässä – hän, joka osaa olla luontoon yhteydessä. Osaa varjella vuosikasvaimia, puun henkeä – Lapin metsiä.

Katso, kuinka kulkevat kerkät koreissa pieneen kylään. Luusuassa, joenniskassa, seisoo talo ja sen pihalla nuori naisyrittäjä. Poimija on hänelle vanha tuttu, luotettava kumppani, luonnontuotealan taitaja. Yrittäjä nostaa kerkän kielelle, pureskelee aivan hiljaa, näyttää siltä kuin maku veisi hänet hetkeksi toiseen maailmaan. Ihastelee aromia, jossa on kuusen omaa sitrusta ja häivähdys pihkaista makeutta. Miettii, että nyt tarvitaan hyvä uutos ja samaa mielen hartautta, jotta kuusenkerkän aromit saadaan tallennettua. Tietää, että tarvitsevat kylkeensä vielä siirappia, sokeria ja ennen muuta taianomaista taikinointia.

Näin tallentuu käsityönä kuusenkerkän koko makuloisto. Maista jo, se on supermarmeladi – yksi puraisu ja suussa on lappilaisen kuusimetsän muisto.