Meidän tarina

Meidän tarina

Meidän tarina

”ÄITI, HALUAN VAALEANPUNAISIA VAAHTOKARKKEJA!”

 

Näin huudahti 5-vuotias tyttäreni, kun kysyin, mitä hän haluaisi tarjota syntymäpäivillään. Enpä olisi osannut tuolloin kuvitella, että noista vaahtokarkeista alkaisi myös oman yritykseni tarina.

 

Miten kaikki kävikään?

 

Tyttäreni toiveen kuultuani aloin etsiä tietoa vaahtokarkkien teosta. Rakastan touhuta keittiössä – kokeilla uusia makuyhdistelmiä ja prosesseja. Ensiksi piti ratkaista väri. En halunnut käyttää elintarvikevärejä, joten mietin, mistä saisin karkkiin vaaleanpunaista. Vastaus oli aivan ikkunan takana, takapihamme puolukkametsässä.

 

Marjamehusta sain karkkiin kauniin, luonnollisen pinkin ja mukavan kirpeän maun. Se yllätti minut itsenikin. Parin kokeilun jälkeen puolukkavaahtokarkki oli syntynyt – ja se sai syntymäpäivillä suuren suosion.

 

Noista syntymäpäivistä, ensimmäisestä vaahtokarkkikokeilusta on nyt kulunut muutamia vuosia. Väliin on mahtunut satoja tunteja tuotekehitystä, opiskelua ja koemarkkinointia.

 

Nyt karkkien makumaailma ulottuu perinteisestä puolukasta eksoottiseen väinönputkeen. Makuja on yhteensä viisi. Lisäksi tuoteperheeseen kuuluu makusuoloja ja -siirappeja, marmeladimakeisia sekä alkoholittomat marjapohjaiset puolukka- ja mustikkakuohujuomat. Mikä sen parempi kaveri vaahtokarkille kuin lasi kuohuvaa!

 

 

LÖYSIN OMAN ALANI – TYÖN, JOTA TODELLA RAKASTAN

 

 

Muutimme tänne maalle, parinsadan asukkaan Luusuan kylään Kemijärvelle kolme vuotta sitten. Silloin aloin miettiä, miten voisin työllistää täällä itseni. Vaihtoehtoja ei ollut niin paljon kuin kaupungissa, joten mietin aluksi niin sanottuja järkeviä ammatteja kirjanpitäjästä metsäkoneen kuljettajaan.

 

Olin varautunut siihen, että toimeentulo täällä pitäisi luoda itse. Kun katsoin lapsiani leikkimässä takapihallamme metsässä, olin vakuuttunut, että tämä on heille oikea kasvuympäristö. Muutto oli oikea ratkaisu.

 

Sitten eräänä päivänä tuota männikköä ja telmiviä lapsiani katsoessa tajusin, että siellähän se minunkin vastauksesi oli – metsässä! Minähän rakastin kerätä sieniä ja marjoja ja puuhata niiden kanssa keittiössä.

 

Aloin tutkia kouluttautumismahdollisuuksia ja huomasin, että luonto- ja ympäristöalan perustutkinto alkoi Kemijärvellä juuri sopivasti.

 

Hain ja pääsin koulutukseen. Kahden vuoden opinnot olivat varsinainen syväsukellus luonnontuotealaan. Opin tunnistamaan ja keräämään useita kymmeniä kasveja. Ammattiopistolla oli loistavat tuotekehitystilat, jotka mahdollistivat villit tuotekokeilut ja isojen erien valmistuksen.

 

Kaikki villiyrtit ja marjat opin keräämään kestävällä tavalla. Esimerkiksi kuusenkerkän vuosikasvaimista on tärkeää jättää aina suuri osa jäljelle, eikä samasta kasvustosta kerätä peräkkäisinä vuosina.

 

Tammikuussa 2017 valmistuin luonnonvaratuottajaksi, ja nyt voin todella sanoa, että olen löytänyt oman alani – työn, jota rakastan. Lapin luonto ja sen antimet ovat vieneet minut mennessään.

 

 

 

LAPIN LUONTO ON TÄRKEIN YHTEISTYÖKUMPPANINI

 

 

Olen saanut maistaa, tuoksutella ja opiskella, kuinka Lapin karut kasvuolosuhteet ja keskikesän aurinko lataavat marjoihin ja kasveihin ainutlaatuiset aromit ja pitoisuudet. Kun ensimmäisen kerran maistoin Lapin väinönputkea, en keksinyt mitään, mihin makua olisi voinut verrata. Oli vain todettava, että maku on täysin ainutlaatuinen.

 

Lapin luonto on yritykseni tärkein yhteistyökumppani. Jokainen käyttämäni yrtti- tai marjaraaka-aine osa herkkää ja voimakasta pohjoisen luontoa. Yritykseni keskeisin arvo on näiden raaka-aineiden kestävä hyödyntäminen.

 

Elannon saaminen luonnontuotteista vaatii yhteistyötä. Olen verkostoitunut alan pienyrittäjien ja muiden koulutettujen poimijoiden kanssa. Ostan kaikki marjamehut lappilaisilta jalostajilta, ja villiyrtit olen joko itse kerännyt kestävällä tavalla tai ostanut ne toisilta koulutetuilta poimijoilta. Ostamalla tuotteitani tuet siis lappilaisia pienyrittäjiä.

 

 

 

LUKSUSVAAHTOKARKKEIKSI MILANOON JA NEW YORKIIN

 

 

Vaahtokarkkieni maailmanvalloitus alkoi, kun villiyrttiasiantuntija, keittiömestari Sami Tallberg maistoi niitä Pyhätunturilla vuonna 2015 .

 

Siitä alkoi inspiroiva yhteistyö. Sami on tilannut minulta vaahtokarkkeja muun muassa catering-tilaisuuksiinsa New Yorkiin ja Milanoon. Yhteistyön aikana olen saanut häneltä arvokasta palautetta ja vinkkejä, jotka vauhdittivat tuotekehitystä.

 

Näin Sami Tallberg kirjoittaa vaahtokarkeistani ja yhteistyöstämme:

 

”Sannan valmistamat karkit olivat ensin pienessä mutta erittäin tärkeässä roolissa useassa menukokonaisuudessani. Tänä päivänä sisällytän ne mielelläni vaikka jokaiseen menuuseeni petit four -roolissa, koska niiden laatu ja tyyli sekä makumaailma kulkevat käsi kädessä oman ruoanlaittofilosofiani kanssa.

 

Sanna on aina lyhyelläkin varoitusajalla ja myös omien makutoiveideni mukaan valmistanut vaahtokarkkeja. Se kertoo paljon Sannan omistautumisesta – hän on täysillä messissä.”

 

 

Iloitsen myös yhteistyöstä Lapin matkailuyrittäjien kanssa. Heidän antamassaan palautteessa on toistunut, että lähellä tuotettu, aitoja Lapin makuja sisältävä karkki on todellinen luksustuote.

 

Vaahtokarkit sopivat siis arkeen tai juhlaan – kotoisiin kekkereihin tai fine diningiin.

 

Sellaisinaan karkit sopivat jälkiruoaksi esimerkiksi kahvin, teen tai kaakaon kera. Vaahtisten valloittavat maut täydentävät myös muita makuja eli ne voivat olla osa isompaa jälkiruokakokonaisuutta.

 

Matkailun tuotteena karkki voi olla mukaan ostettava muisto, lahja tai osa elämystä. Esimerkiksi tikun nokassa paahdettuina nämä vaahtikset ovat mitä hersyvintä herkkua.

 

Kaikkea emme osaa itse, tarinoiden sekä tekstien kirjoittamisen annan mielelläni heille, jotka sen parhaiten osaavat. Meidän tarinan takaa löytyy toimittaja-luonnonvaratuottaja Marja Hannula. Yhteistyömme antimia pääsette pian lukemaan lisää tuotetarinoiden muodossa :-)

 

 

Sanna Jämsä

Wild from Arcticin yrittäjä

 


Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot